Kuten oikeassakin synnytyksessä, jossa lapsi joskus tulee maailmaan ilman kätilön varsinaista työpanosta, myös Kuopion nuorisovaltuusto olisi mitä ilmeisemmin syntynyt aikanaan ilman minkään erityisen tahon sen suurempaa työpanosta, kuten monet kanssasisaret ja -veljet ympäri Suomea ovat syntyneet.
Kätilö sattui olemaan paikalla, Nuorten osallisuus-projekti. Nuorten osallisuus-projekti on oikeastaan kätilön työnimi, jolla se tunnetaan kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Virallisena ristimänimenä on Kuopion osallisuushanke, syntyperältään samaa sukua muiden valtakunnallisen osallisuushankkeen hankekuntien kanssa. Osallisuushanke on sisäasiainministeriön vuonna 1997 asettama kehittämishanke, jonka tavoitteena on kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien sekä hallinnon avoimuuden ja julkisuuden lisääminen. Kuopiossa em. tavoitteenasettelu kohdistettiin koskemaan ennen kaikkea kuopiolaisia nuoria. Ehkä konkreettisimpana ja näkyvimpänä tuloksena, johon kätilö toimissaan omalta osaltaan vaikutti, voidaan pitää Kuopion syntynyttä nuorisovaltuustoa.
Kuopiolle tämä nuorisovaltuusto oli sen esikoinen ja kuten monet varmaan arvaavatkin, esikoisen saamiseen samoin kuin kaikkeen siihen liittyvään kuuluu paljon epävarmuutta, hämmennystä ja jopa pelkoa. Itse asiassa jo synnytysvaiheessa vaalien valmisteluissa ym. tehtiin paljon virheitä, joista tosin otettiin opiksi. Esikoinen syntyi kuitenkin terveenä ja Kuopioon valittiin vaaleilla sen ensimmäinen nuorisovaltuusto elokuun lopulla 1998.
Nuorisovaltuustoa ja sen toimintaa on alusta asti leimannut vahva itseohjautuvuuden meininki. Esikoinen käveli metrin kontattuaan ja nyt mennään jo puolijuoksua. Välillä on tietenkin tullut kaatumisia, jotka kuuluvat niin terveeseen kasvukehitykseen kuin esikoisen osaankin. Kuopion ensimmäinen nuorisovaltuusto teki ikäisekseen suuren pohjatyön luomalla omalta osaltaan toimivan mallin sekä hyvät puitteet nuorten yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle Kuopiossa. Tekemistä riittää kaikesta huolimatta jatkossa vielä paljon. Yksi suurimpia kysymyksiä lienee se, kuinka mahdollisimman moni kuopiolainen nuori oppisi käyttämään nuorisovaltuustoa omana Kuopiolaisten nuorten vaikuttamisen foorumina.
Kuopion toinen nuorisovaltuusto valittiin vaaleilla 11.5.2000. Kyseinen valtuusto aloitti toimikautensa vasta syksyllä 1.9.2000, hyvin levätyn kesän jälkeen.